
Uutiset

Userneeds lahjoittaa 2000 euroa rintasyövän vastaiseen taisteluun (11.03.10)
Olemme erittäin ylpeitä voidessamme ilmoittaa meidän lahjoittaneen 2000 euroa kamppailuun rintasyöpää vastaan. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman paneeliemme jäseniä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
Lokakuun aikana suoritimme terveyttä ja elintapoja koskevan kyselyn, joka lähetettiin kaikille paneeliemme jäsenille Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Kehoitimme panelistejamme lähettämään tutkimuksen eteenpäin perheenjäsenilleen, ystävilleen sekä kaikille muille, joiden he olettivat olevan kiinnostuneita osallistumaan tutkimukseen. Me Userneedsillä päätimme lahjoittaa keräykseen tietyn summan jokaista tutkimukseen osallistunutta, ja paneeliimme liittynyttä uutta jäsentä kohden. Kiinnostus ylitti kaikki odotukset ja kiitos tästä kuuluu luonnollisesti kaikille niille jo olemassa oleville, sekä uusille panelisteille, jotka ottivat osaa kyselyyn ja auttoivat keräämään kasaan loppusumman, 2000 euroa, taisteluun rintasyöpää vastaan.
Marraskuun kuluessa tulet saamaan mahdollisuuden kuulla tämän terveyteen ja elintapoihin kohdistuneen tutkimuksen tuloksista tarkemmin. Olemme ylpeitä voidessamme panelistiemme avulla kerätä ja tuottaa kallisarvoista tietoa sekä samalla tukea tärkeää asiaa. Iso kiitos vielä kaikille, jotka tekivät tämän lahjoituksen mahdolliseksi.

Userneedsille uusi toimitusjohtaja (01.09.10)
Karsten Busck on aloittanut Userneedsin uutena toimitusjohtajana. Karsten siirtyi tehtävään Lyrecon Skandinavian markkinointijohtajan paikalta. Hänellä on runsaasti kansainvälistä kokemusta ja siksi erinomaiset edellytykset johtaa Userneedsiä kohti tulevien vuosien jännittäviä haasteita.
Syöpään liittyvän tiedon viestintä Suomessa (28.09.09)
Syöpäjärjestöt pitävät tärkeänä, että cancer.fi- sivuston käyttäjät kokevat sivuston luotettavaksi ja ovat tyytyväisiä sen käyttöystävällisyyteen. Tämän vuoksi Syöpäjärjestöt pyysivät, että Userneeds testaa web-sivuston käyttäjien mielipiteitä. Lue lisää
Miljoona haastattelua vuonna 2008 (16.01.09)
Userneeds on erikoistunut internet-markkinatutkimukseen kuluttajahaastatteluiden kautta.
Palveluidemme kysyntä koki suurta kasvua vuonna 2008, ja vei yrityksemme tavoitteeseen tuottaa yli miljoona haastattelua internetissä neljässä pohjoismaassa. Odotamme innolla kasvattavamme tätä numeroa vuonna 2009.
Onnistunut laajennus Pohjoismaissa (13.01.09)
2008 Userneeds otti tavoitteekseen perustaa Pohjoismaiden suurimman kuluttajapaneelin. Olemme ylpeitä voidessamme todeta, että tämä tavoite on saavutettu. Userneedsillä on nyt toden totta suurin kuluttajapaneeli Pohjoismaissa, johon kuuluu jo yli 300.000 panelistia Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
Userneeds A/S
Jens Kofods Gade 1, 1. sal
1268 København. K.
Tel: (+45) 3344 4444








