Dansk Norsk Suomi Svenska English

Esimiehet ja uudelleenpalkkaaminen

Jo pitkän aikaa panelimme jäsenet ovat ehdottaneet meitä teettämään kyselyn talouskriisin seurauksista. Olemme vastanneet pyyntöön ja kysyneet yli 500:lta johtajalta: "Voisitko uudelleenpalkata ne työntekijät, jotka olet aikaisemmin joutunut irtisanomaan talouskriisin aiheuttamien taloudellisten syiden takia?"

Uudelleenpalkkaamisen ongelmat
Tutkimuksen tulokset antavat selvän kuvan ongelmasta, jonka uudelleenpalkkaus voi aiheuttaa ja siitä, miten eri mieltä eri johtajat ovat irtisanottujen työntekijöiden uudelleenpalkkaamisesta. Tutkimus osoittaa, että suurin osa johtajista näkee uudelleenpalkkauksen positiivisena asiana. Loput kyselyyn osallistuneet ovat joko epävarmoja tai ajatusta vastaan.

Monet vastaajista ovat toki nähneet tarpeelliseksi syventää vastaustaan siitä, miksi he suosivat tai vastustavat uudelleenpalkkaamista. Ne 15 % johtajista, jotka suhtautuvat uudelleenpalkkaukseen erityisen negatiivisesti, perustelevat asiaa seuraavasti: " ... yleensä irtisanotut henkilöt kuuluvat niihin, jotka ovat olleet vähiten tärkeitä yritykselle. Mielummin palkataan siis uusia työntekijöitä, kun tarvetta myöhemmin tulee".

 

Uudelleenpalkkaamiseen positiivisesti suhtautuvat johtajat puolestaan toteavat, "että on vain hyvä asia, jos tuleva työntekijä tuntee yrityksen entuudestaan, ja mikäli hänet irtisanottiin ainoastaan taloudellisista eikä pätevyyssyistä, on hän enemmän kuin tervetullut palaamaan yritykseen."

Henkilöstövastaavat skeptisimpiä
Tutkimus paljastaa myös, että johtajat, joilla on henkilöstövastuu suhtautuvat uudelleenpalkkaamiseen skeptisemmin kuin johtajat ilman henkilöstövastuuta. Joka neljäs johtaja, jolla on henkilöstövastuuta, suosii uusien työntekijöiden palkkaamista, kun taas vain joka seitsemäs johtaja ilman henkilöstövastuuta tekisi samoin. Samoja taipumuksia löytyy Suomesta ja Tanskasta, kun taas Norjassa asia on eri tavalla - siellä "pätevä työntekijä on enemmän kuin tervetullut takaisin, kun siihen on varaa".

 
Userneeds A/S - Jens Kofods Gade 1 1. sal - DK-1268 København K - Denmark - Tel: (+45) 3344 4444 -