Dansk Norsk Suomi Svenska English

Userneeds Pohjoismaissa

Userneeds on nopeasti kasvava yritys, jolla on nyt jo yli 300.000 paneelinjäsentä Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa, ja Norjassa ja meillä onkin Pohjoismaiden suurin kuluttajapaneeli.

Userneeds Pohjoismaissa

Userneeds aloitti toimintansa Tanskassa vuonna 2001. Userneeds on erikoistunut Internetin välityksellä suoritettavaan markkinatutkimukseen ja tunnetaan korkeasta laadustaan ja luotettavuudestaan.

Tutkimuksista saatu tieto on suuren paneelimme ansiota. Panelistimme vaikuttavat päivittäin suurten julkisten- ja yksityistenyritysten tuotekehittelyyn. 

Positiivinen maineemme on tuottanut viime vuosina tulosta, jonka vaikutuksesta Userneeds on kokenut voimakasta kasvua ja antanut meille luottamusta konseptimme kehittämiseen Tanskan lisäksi muihin pohjoismaihin. 

 

Laajennus
Userneeds perusti Suomen, Ruotsin ja Norjan kotisivut vuoden 2008 kuluessa. Kansainvälinen kiinnostus Userneedsin vahvaa konseptia kohtaan on kasvanut kotisivujemme avulla.

Laajennuksemme on ollut suuri menestys ja uudet paneelimme kasvavat nopeasti. Tällä hetkellä tarjoamme paneelimme jäsenille mahdollisuutta osallistua merkittäviin ja mielenkiintoisiin tutkimuksiin. 

Ystävällisin terveisin
Henrik Vincentz
Toimitusjohtaja

 
Userneeds A/S - Jens Kofods Gade 1 1. sal - DK-1268 København K - Denmark - Tel: (+45) 3344 4444 -